*

Ville Hämäläinen Sopivasti kriittinen sillanrakentaja

Minulla on unelma dialogista

”Meillä on unelma” –mielenosoitus on tähän asti paras asia, joka on seurannut Olli Immosen taannoisesta Facebook-päivityksestä. Miten vain noin päivän varoitusajalla saadaan paikalle puhujat, artistit ja Kansalaistorille 15 000 ihmistä? Ehkä sillä, että meille monikulttuurinen Suomi on unelma ja ennen kaikkea tätä päivää, tuhansien ihmisten ja perheiden arkea. Samaan aikaan peräti kolmella paikkakunnalla järjestettiin tukimielenosoitus. Tampereella sekin keräsi yli tuhat osallistujaa.

 

Tapahtumissa vallitsi lämmin ilmapiiri. Suomalaiset sanoivat rohkeasti ”ei” rasismille ja vihapuheelle.

 

***

 

Ainoan särön teki Matias Turkkilan puheenvuoro. Järjestäjiä kritisoitiin jo mielenosoituksen alla puhujavalinnasta. Paikalle oli yritetty saada toista edustajaa perussuomalaisista – mutta tämä oli ainoa henkilö, joka suostuttiin puoluetoimiston toimesta tapahtumaan lähettämään. Järjestäjät eivät kuitenkaan halunneet kieltää puhujaa saapumasta, kun kutsu oli lähetetty.

 

”Turkkila on rasisti” –huudot kuuluivat koko puheenvuoron ajan. Koomikko Ali Jahangiri saapuikin puolivälissä lavalle ja kovaan ääneen, kirosanoja säästelemättä käski mielenosoittajia vaikenemaan.

 

Minua kiinnosti aidosti, mitä sanottavaa Turkkilalla oli. Hän ei kuitenkaan sanonut juuri mitään, vaikkakin kainosti tuomitsi rasismin. Sen sijaan Turkkila otti kaiken irti lava-ajasta ja vastustuksesta. Tänään mielenosoituksen uutisointia onkin hallinnut rohkean persun ihailu – ei mielenosoituksen saama kansainvälinen huomio, ei loistavat puheet, ei väenpaljous, ei artistien reippaat esiintymiset.

 

Jos järjestäjiä voikin puhujavalinnasta kritisoida, esittäisin yhden kysymyksen myös buuanneille: menikö ihan maaliin? Ilman huutomyrskyä Turkkilan esiintyminen olisi jäänyt laimeaksi ja nöyristeleväksi kädenojennukseksi Immosen puheista pahastuneille. Samaan hengenvetoon on sanottava, ettei huutajien vaientaminen minusta ollut järkevä veto. Mielenosoituksessa saa – luonnollisesti – osoittaa mieltään.

 

***

 

Vasemmistolaisissa ja antifasistisissa piireissä on kova hinku sulkea äärioikeisto ulos keskustelusta. Tätä perusteli muun muassa Kansan uutisten blogisti Pontus Purokuru, jonka mukaan ”epävarmojen, neutraalien tai reunalla olevien ihmisten kanssa on mahdollista keskustella. Äärioikeisto sen sijaan täytyy sulkea ulos.”

 

Minustakin dialogiin pyrkiminen Immosen tai Suomen Sisun kanssa on ajanhukkaa. On kuitenkin suuri joukko ihmisiä, jotka kuuntelevat Immosta ja Halla-ahoa, mutta eivät kannata itse uusnatsismia tai nuivaa linjaa. Näiden ihmisten kanssa niin minun kuin Purokurun mielestä on pidettävä keskusteluyhteys auki.

 

Miten antifasistit aikovat rajata keskustelun siten, että rasisteille näytetään selkää, mutta epävarmoihin otetaan katsekontakti? Ja miten tämä tehdään ilman, että äärioikeisto voi hetken päästä uhriutua ja sanoa, että katsokaa, ne eivät edes suostu puhumaan meidän kanssamme?

 

Väitän, ettei rajanveto ole ongelmatonta. Kun Halla-aho vaalien alla haukkui maahanmuuttajia koriste-ehdokkaiksi, silloinen ehdokas ja nykyinen kansanedustaja Ozan Yanar (vihr) halusi keskustella Halla-ahon kanssa. Olisiko tämäkin ollut vain puhetilan antamista muutenkin hanakoille äärioikeistolaisille?

 

Minua ja muita antifasistiseen ulossulkemiseen kriittisesti suhtautuvia on haukuttu liberaaleiksi. Se ei haittaa, sillä olen ylpeästi liberaali.

 

Esimerkiksi Antti Rautiainen määrittelee liberaalit ihmisiksi, jotka suostuvat keskusteluun myös äärioikeiston kanssa ja uskovat, että paras argumentti voittaa. Antifasistisissa uhkakuvissa nämä ihmiset integroivat natsit poliittiseen keskusteluun – tosiasiassa myös me liberaalit tuomitsemme fasismin. Näkemys kumpuaa vastakkainasettelusta, jossa olet joko meidän puolella tai meitä vastaan.

 

Minä luotan siihen, että kun käydään avoimella foorumilla keskustelua, kuulijat huomaavat äärioikeiston väitteet kestämättömiksi. Keskustelulla täytyy tietysti olla rajansa. Laki takaa moraalin vähimmäisedellytykset: jos sanominen ei täytä lain vaatimuksia, yhteiskunnalla on oikeus rangaista. Senkin jälkeen sananvapauttaan voi käyttää väärin. Silloin kanssakeskustelijoilla on oikeus sanoa, että muukalaisvihan lietsominen tai rasismi on väärin.

 

Jos KRP toteaa Immosen päivityksen laillisiksi, se ei vielä tee siitä moraalisesti oikeaa tai vähemmän tuomittavaa. Laki on minimi, mutta sen jälkeen alkaa harmaa alue ja moraalinen keskustelu.

 

***

 

Pidän järjestäjien eetoksesta kutsua mukaan laajasti edustajia. Paikalla oli jokaisesta eduskuntaryhmästä puhuja. Oli valitettavien sattumusten summa, että perussuomalaisilta se oli Turkkila. Enemmän tämä minusta kertoo perussuomalaisten suhtautumisesta tapahtumaan: miksi lähettää vihapuheen ja rasismin vastaiseen tapahtumaan varta vasten puhujaksi Hommaforumin perustaja?

 

En ole itse mikään mielenosoitusten suurin ystävä: niissä on joukkovoimaa, mutta ei välttämättä minkäänlaista halua tai lähtölaukausta dialogille. Blogissaan Purokuru pitää tätä mielenosoituksille hyvänä asiana, mutta minä pidän sitä juuri niiden heikkoutena.

 

”Myös puhe dialogista on harhaista. Mielenosoituksissa ei käydä dialogia, vaan otetaan tilaa haltuun ja esitetään omia kantoja. Tämä vielä korostui ”Meillä on unelma” -tapahtumassa, joka järjestäytyi täysin esiintymislavan ja äänentoiston suuntaan.”

 

Näen asian aika päinvastoin kuin blogisti. ”Meillä on unelma” eroaa muista mielenosoituksista juuri siten, että se rakentui positiivisuuden ja keskustelevuuden ympärille. Useat puhujat eri tahojen edustajina toivat rasismin tuomisevat terveisensä. Eturivin artistit osoittivat, että eivät hyväksy muukalaisvihamielisyyttä.

 

Dialogiin on pyrittävä aina aluksi. Jos keskustelukumppani ei suostu samoihin sääntöihin, voi sen todeta turhaksi. Selän kääntäminen ilman yritystä dialogiin luo vain uuden samanmielisten seurakunnan.

 

Minulle dialogi ei ole mitään höpinää, vaan samanmielisten kesken hymistely. Siksi rajanveto, keiden kanssa ei keskustella, kannattaa tehdä harkiten. Ainakaan kovin jyrkkäsanainen rajanveto ei saa epävarmaa maahanmuuttokriitikkoa ymmärtämään monikulttuurisuuden arvoa, vaan uppotumaan samaan poteroon rasistin kanssa

 

Dialogia tarvitaan, jos halutaan raivata muukalaispelolta tilaa ymmärrykselle. Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, on tärkeintä osoittaa vastapoolille, miksi me pidämme erilaisuutta arvossa.

 

Dialogin toinen osapuoli mielenosoituksen kontekstissa oli varmasti monikulttuurisuutta ”rumana kuplana” pitävät ihmiset. Onnistunut, positiivinen ja näyttävä mielenosoitus oli viesti heille. Toisaalta ainoa tuon joukon edustaja, jonka kanssa pystyttiin keskustelemaan, oli Turkkila.

 

Tuo keskustelu kuihtui Turkkilan epäselväksi muminaksi ja yleisön kovaksi buuaamiseksi.

 

Tapahtumassa haluttiin muistuttaa, että emme ole eri vähemmistöjen edustajia, vaan kaikki ihmisiä. Jos haluamme ajaa tällaista linjaa, emme voi samaan aikaan demonisoida vastustajaa.

 

Eräs vasemmistolainen Facebook-kaverini kirjoitti analogian, jossa rasismin sijaan olisi vastustettu putinismia ja kutsuttu Bäckman puhumaan. Kommentoin omalla kuvitteellisella tilanteella, jossa A haluaa kysyä B:ltä, miksi tämä on B.tä vastaan ja ennen kuin B ehtii vastata, A sylkäisee tämän kasvoille. Tuota tuonnempana vasemmistolainen blogisti Panu Höglund kommentoi, että ”kyllä fasistien päälle syljeskely on helvetin jees.”

 

Jos riistämme vastustajiltamme ihmisarvon, on sitä turha pyytää puolustamillemme vähemmistöille. Jos emme itse malta pitää kieltämme kurissa, saamme samalla mitalla takaisin. En hyväksy tekopyhyyttä sen enempää hyvällä kuin huonolla asialla olevilta. Se vesittää hyvänkin aatteen. Vihalla saa vain vihaa vastaukseksi.

 

Kaverini sinänsä nokkelassa analogiassa oli minusta pielessä se, että ”Meillä on unelma” ei ollut mielenosoitus jotakin vastaan, vaan jonkin puolesta. Nimittäin suvaitsevaisuuden, monikulttuurisuuden ja avoimen Suomen puolesta. Minulle oli mielenosoitukseen osallistuessani selvää, etten ollut siellä vastustaakseni Immosta tai yhden puolueen yhtä siipeä. Olin paikalla yhtenä tuhansista siksi, että minulle monikulttuurinen Suomi on unelma.

 

Mielenosoitus jotakin vastaan ei saa ihmisiä toimimaan. Kansanjuhla saa.

 

Keskustelu monikulttuurisuudesta pitää ottaa haltuun. Uskon, että eilisen jälkeen on helpompi rikkoa hiljaisuus. Maahanmuuttokriitikot haluavat keskustella vain numeroista, mutta sivuuttavat oikeat ihmiset. Siinä keskustelussa ei jakseta iloita menestyneistä maahanmuuttajista, ei puututa rakenteelliseen syrjintään eikä arvosteta sitä, että monelle maahanmuuttajalle Suomesta on tullut koti. Näitä tarinoita kuultiin ja nähtiin eilisessä mielenosoituksessa.

 

Kansalaistorilla oli eilen todella positiivinen tunnelma. Ei sorruttu voivotteluun, vaan oltiin ylpeitä erilaisuudesta. Sen rinnalla kovinkin kansalliskiihkoilija vihapuheineen näyttää vain nuhjaiselta ja ankealta. Taitaakin olla niin, että se ruma kupla löytyy hommafoorumeilta ja uusnatsien some-ympyröistä. 15 000 iloista ja avointa suomalaista riittää minulle osoitukseksi siitä, että tämä kansa on oikeasti suvaitsevainen. Ehkä täällä sittenkin ymmärretään, että suomalaisuus on jotakin jatkuvassa muutoksessa olevaa.

 

Suuri joukko suomalaisia käytti sananvapauttaan rasismin tuomitsemiseksi. Tämä on vasta alkusysäys. Tällaiset tapahtumat toivottavasti saavat ihmiset herkemmin puuttumaan syrjintään ja arjessa osoittamaan kanssaihmisille sen, miksi monikulttuurisuus ja erilaisuus ovat meille tärkeitä.

 

FB-päivitykseni joka käsittelee Meillä on unelma -tapahtuman puheita

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Itse olen pahoillani siitä että keskustelijoiksi valikoituu aina Immosen kaltaiset rasistit ja vastapuolelle mieltäosoittavat mölyapinat.

Molemmilta puolilta löytyisi porukkaa joka osaa istua alas, keskustella rauhallisesti ja oikeilla argumenteilla, esittää todistusaineistoa ja kuunnella vastapuolta.

Ehkä keskustelu etenisi jos se jätettäisiin suosiolla niille jotka osaavat edes fiksun keskustelun alkeet.

Terveisin, liberaali kollega joka inhoaa tylsämielistä metelöintiä.

Käyttäjän hamalainenville kuva
Ville Hämäläinen

Keskusteluun on toki tervetulleita kaikki, jotka sitä kunnioittavat. Sitten ei tarvitse ihmetellä, jos heikon argumentoinnin tai väärien faktojen takia ei saa välttämättä tasaveroista kohtelua.

Keskustelua käytetään sanana aika villisti kuvaamaan myös ihan silkkaa mouhotusta ja jonninjoutavaa jorinaa. Aito keskustelu pyrkii luomaan ymmärrystä, ei paasaamaan omia näkemyksiä totuutena. Siihen ei kuulu muiden tahallinen loukkaaminen tai päälle huutaminen.

Perttu Häkkinen taannoin kuvasi hyvin internetin keskustelukulttuuria: odotimme saavamme avoimen julkisen foorumin, mutta tosiasiassa saimmekin vain ison röökiringin, jossa samanmieliset taivastelevat ja myötäilevät toistensa jäsentymättömiä mielipiteitä.

Jaakko Häkkinen

Enää tarvitsisi
1. määritellä äärioikeisto, rasismi ja natsismi, ja
2. todistaa että persut täyttävät kriteerit.

Mutta tietysti on paljon kivempi pönkittää omaa yhteenkuuluvaisuutta tuomitsemalla Ne Toiset - todisteet ja oikeudenmukaisuus ovat toissijaisia. Ääriliikkeenä tässä näyttäytyvät pikemminkin hysteeriset tuomitsijat, jotka eivät ole voineet osoittaa mitään konkreettisia tekstinpätkiä syytöstensä todisteiksi.

Kummallisen suvaitsematonta, ahdasmielistä ja kepeästi tuomitsevaa tämä suvaitsevaisto...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Yhteinen "vihollinen" yhdistää kaikki "demokraattiset" puolueet kommunisteistä kokoomukseen saakka, vihollisesi vihollinen onkin lopuksi jo ystäväsi.

Käyttäjän hamalainenville kuva
Ville Hämäläinen

Eivät kaikki persut kuulu äärioikeistoon, ole rasisteja tai natseja. En ole niin väittänytkään, vaan pikemminkin päinvastoin: äärioikeistolaisiksi ei pidä leimata sellaisia, jotka eivät ole. Niiden kanssa, joita sellaisiksi epäilee, voi ensin kyllä keskustella.

Jos joku perustaa keskustelun ääriliikkeen, jossa ei hyväksytä älyllistä epärehellisyyttä tai toisten tuomitsemista heppoisin perustein, olen heti mukana.

Esimerkiksi Immosen kohdalla niitä tekstipätkiä riittää vähän liiankin hyvin todisteeksi.

En pidä sanasta suvaitsevaisto, enkä myöskään erityisesti sanasta suvaitseminen. Siihen liittyy tietty toisen oikeus suvaita ja toisen pakko tulla suvaituksi. Enemmän minä pyrin tunnustukseen, arvonantoon ja kunnioitukseen - nekin ovat toki asioita, mitkä pitää ansaita. Suvaitseminen on vähän heppoista hyväksyntää, joka ei vielä edellytä toiselta erilaisuuden ymmärtämistä tai kunnioittamista. Suvaitsemista on helppo vaatia ja näennäisesti on helppo suvaita, mutta aito ymmärrys rikkoo raja-aitoja ja lisää hedelmällistä vuorovaikutusta erilaisten ihmisten välille.

Toimituksen poiminnat